joulu

joulu

perjantai 19. joulukuuta 2014

Tilaisuuksissa löydettiin tavoitteita


Kaavan tavoitevaiheessa järjestettiin yhteensä kymmenen erilaista tilaisuutta asukkaille, erityisryhmille ja elinkeinoelämälle. Tilaisuuksissa oli mukavasti osallistujia. Esille nousi ehdotuksia muun muassa joukkoliikenteen, asumisen, esteettömyyden ja elinkeinoelämän edellytysten kehittämiseksi.  
 
Neljä alueellista tilaisuutta järjestettiin yhteistyössä Alue-Alvareiden kanssa. Tilaisuuksissa keskityttiin aina kyseisen kantakaupungin alueen (länsi-, etelä-, kaakkois- ja koillinen) käsittelyyn. Tulosten perusteella voidaan todeta, että asumisessa arvostetaan erityisesti viihtyisyyttä, rauhallisuutta, luonnonläheisyyttä, omaleimaisuutta ja lähipalveluita. Toiveet menevät myös ristiin; osa toivoi väljyyttä ja osa asuinalueiden tiivistämistä. Palveluiden suhteen toivottiin erityisesti yhteisiä maksuttomia julkisia tiloja, monitoimitaloa, uimahalleja ja lähipalveluiden säilyttämistä.

 
Pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittämistä toivottiin

Virkistäytymis-teemassa toiveissa korostui yhtenäiset virkistysreitit sekä rantojen parempi hyödyntäminen. Liikkumis-teemassa nousi vahvasti esiin pyöräilyn ja joukkoliikenteen kehittäminen. Pyöräilyn suhteen toivottiin mm. yhtenäisiä, sujuvia pyöräreittejä ja parempaa kunnossapitoa. Joukkoliikenteen osalta toivottiin bussiyhteyksien parantamista. Myös lähijuna seisakkeineen mainittiin monessa palautteessa.

 
Nuoret ja vanhat mukana vaikuttamassa

Nuorison sekä vanhus- ja vammaisneuvostojen työpajoissa keskityttiin kyseisen ryhmän näkökulmiin. Nuorten keskuudessa teema harrastaminen ja vapaa-aika keräsi eniten palautetta, joskin kaikki muutkin teemat synnyttivät paljon ajatuksia. Toivottiin monipuolisesti erilaisia harrastuspaikkoja sekä hengailupaikkoja. Ikääntyneet nostivat esiin mm. yhteisöllisen asumisen sekä yhteiset tapaamispaikat ja -mahdollisuudet. Vammaisneuvostossa puhuttivat esimerkiksi palveluiden ja virkistysalueiden saavutettavuus kävellen ja joukkoliikenteellä.

Harrastusryhmien työpajassa nousi esiin mm. ajatus siitä, että kaupungin pienet hukkatilat, kuten pienet rakentamattomat tontit, pitäisi ottaa hyötykäyttöön esimerkiksi harrastusryhmille. Elinkeinoelämän työpajassa keskusteltiin mm. liikenteestä, pysäköinnistä, keskustan elävöittämisestä ja kivijalkakauppojen toimintaedellytysten turvaamisesta.

Palaute ja kehittämisehdotukset hyödynnetään

Syyskuun 27.päivänä järjestettiin Vanhalla kirjastotalolla Minun Tampere 2040 -päivä. Päivässä oli esillä kaavan tausta-aineistoja ja siellä haastateltiin vaikuttajia. Päivässä oli monenlaista tekemistä ja tutustumista koko perheille.


Työskentely asukkaiden ja muiden osallisten kanssa on ollut antoisaa ja olemme saaneet paljon laadukasta palautetta ja kehittämisehdotuksia. Niitä hyödynnetään kaavan tavoitteiden muodostamisessa. Seuraava jalkautuminen osallisten keskuuteen tapahtuu syksyllä 2015, jolloin esitellään kaavaluonnosta. Toivottavasti tapaamme silloin! Siihen asti jaamme tietoa www-sivuilla, Facebookissa ja blogissa.

 
Kirjoittanut: Mirka Härkönen, apulaisosastopäällikkö, Sito Oy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti